Banana bread

sunnuntaina, maaliskuuta 22, 2020

Vielä ei ole edes maaliskuun loppu ja teen jo ensimmäisen blogipostauksen, impressive! Oon nyt niin monta kertaa ärsyyntynyt siitä että tää resepti ei löydy multa helposti, että nyt saa riittää. Tiedostan kyllä että tällä tulee olemaan myös negatiivisia vaikutuksia, koska leivon tätä jo muutenkin liian usein.



Tämän kuningasreseptin olen saanut rakkaalta veljeltäni ja nimi on sikäli harhaanjohtava, että tämähän ei ole leipää nähnytkään tai sitten ollaan jo semmoisilla itsepetoksen rajoilla, että on ihan muita ongelmia.

Banana bread

125g pehmeää voita
2,5dl sokeria
2 munaa
1rkl mitä tahansa hapanmaitotuotetta (piimä, kermaviili, maustamaton jogurtti jne.)
1tl vaniljauutetta (tai -sokeria)
5dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
1tl suolaa
3-4 erittäin kypsää banaania (3 isoa tai 4 pientä)
100g taloussuklaata rouheena
(hasselpähkinärouhe)

Uuni 175C.

Vispaa kulhossa pehmeä voi ja sokeri. Lisää vatkaten munat, piimä (tai mitä käytätkään) ja vaniljauute.



Sekoita keskenään vehnäjauho, sooda ja suola ja lisää sitten taikinaan. Lopuksi lisää banaanit ja taloussuklaarouhe (ja mahdollinen hasselpähkinärouhe) ja sekoita tasaiseksi. Koita olla syömättä kaikkea taikinaa. Väitän, että tää vetää vertoja jopa cookie doughlle.



Voitele tavallinen leipävuoka voilla ja ripottele perään korppujauhoja. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla 55-60min (tai kunnes coctailtikkuun ei jää taikinaa). Anna tekeytyä hetki.

Sitten pari life hackia. Älä enää koskaan heitä tummuneita banaaneja pois. Vaikka ne olisi ihan mustia, heitä ne pakkaseen kuorineen päivineen. Kun päätät tehdä banana breadia, ota pakkasesta tarvittava määrä banaaneja ja anna niiden sulaa. Avaa banaanin toiseen päähän reikä ja puserra semi-kohmeinen banaani suoraan taikinaan, sitä ei tarvitse mitenkään erikseen muussata koska se on jo valmiiksi niin pehmeä. Nerokasta! Banaanihävikki on mennyttä elämää.

Toiseksi, olen itse raakojen kakkujen ystävä. Raa'alla en tarkoita taatelipähkinägojimarjamulperikookosöljymanteliraakakakkua, vaan oikeaa kakkua, joka on jätetty vähän raa'aksi sisältä. Tähän tyyliin olen valunut myös banana breadin kanssa ja paistan sitä nykyään vain 50 minuuttia, jolloin päätyosat ovat ihan läpikypsiä (jotta pystyy saamaan heti maistiaisen), mutta leivän keskiosa jää keskeltä selvästi pikkuisen raa'aksi. Tämä versio pääsee oikeuksiinsa vasta seuraavana päivänä, kun banana bread on saanut muhia jääkaapissa. Silloin pystyy helposti leikkaamaan siistejä paloja ja leipä pysyy kasassa, vaikka keskiosa onkin raaka. And it's amazing.



...and same in English. This is out of this world. Do it. Don't let the name fool you. 

Banana bread

125g soft butter
2,5dl sugar
2 eggs
1tbsp any sour milk product 
1tsp vanilla extract (or vanilla sugar)
5dl flour
1tsp baking soda
1tsp salt
3-4 very ripe bananas (3 big or 4 small)
100g chopped dark chocolate (I prefer Fazer's Taloussuklaa)
(hazel nut, chopped)

Pre-heat the oven to 175C (350F).

Whisk the soft butter and sugar. While whisking, add eggs, sour milk and vanilla extract. Mix together the flour, baking soda and salt and add the dough. Finally add the bananas and chopped chocolate (and hazelnut) and mix until even. Try not to eat all the dough. I'm telling you this compares even to choc chip cookie dough. 



Butter a bread tin and add some bread crumbs. Pour the dough to the pan and bake for 55-60 minutes or until a toothpick comes out clean. Let the bread sit for a while. 

Here's a few life hacks. Never again throw away dark bananas. Even if they're completely black, just throw them in the freezer with peels and all. When it's time for some banana bread, just grab bananas from the freezer and let them melt. Make a hole and just squeeze the insides of the banana straight into the dough, you don't even need to mash it because it's already soft. Brilliant! No more banana waste.

Then the second thing. I'm a fan of raw cakes. I don't mean the bad raw cakes but actual cakes that are raw on the inside. This is also how I'm nowadays making my banana bread, I only bake it for 50 minutes. The ends are then fully baked but the middle will be soft. This version will be at its best the next day after the bread has sat in the fridge because it has condensed so that you can easily cut pieces even though the middle is undone. It's amazing, believe me. 



You Might Also Like

0 kommenttia

Popular Posts

Like Me on Facebook

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *